Nykyistä laajemman jäljitettävyyden rakentaminen ruokaketjuun etenee
Yhteiskehitysprojektissamme laadittu tiekartta yhteentoimivan jäljitettävyyden rakentamiseksi Suomen ruokaketjuun on valmistunut. Seuraavaksi käynnistämme ohjelman, jossa ryhmä elintarviketeollisuuden ja päivittäistavarakaupan yrityksiä on sitoutunut viemään tiekartan toimet käytäntöön.
– Tavoitteenamme on rakentaa laajempi jäljitettävyys Suomen ruokaketjun kaikkiin vaiheisiin, jotta yritykset voivat vastata muuttuviin lainsäädännön vaatimuksiin ja varmistaa vastuullisen sekä tehokkaan toimintaympäristön. Hyödynnämme kansainvälisiä oppeja ja kokemuksia, mutta samalla rakennamme ratkaisun, joka vastaa Suomen erityistarpeisiin ja tekee suomalaisesta ruokaketjusta entistä kilpailukykyisemmän tulevaisuudessa, GS1 Finlandin toimitusjohtaja Jukka Kehusmaa sanoo.
Ohjelmaan osallistuvat Apetit, Atria, Fazer, HKFoods, Kesko, SOK ja Valio.
"Suomalaisten elintarvikkeiden vientimahdollisuuksien parantamiseksi on arvokasta tuoda esille se työ, jota teemme suomalaisessa maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa luontoarvojen eteen. Jotta saamme tarvittavan tiedon läpinäkyvämmäksi ja osaksi tuotteen markkinointia, tarvitaan tuotteiden jäljitettävyyttä ja tehokasta tiedon siirtämistä läpi koko arvoketjun. Jäljitettävyyden tiekartta luo perustan hankkeelle, jonka tavoitteena on mahdollistaa vastuullisuustiedon välittäminen pellolta pöytään."
– Anna Nicol, johtaja, Sustainability strategy & reporting, Fazer
"Toimitusketjun tunteminen ja jäljitettävyyden parantaminen on entistä keskeisempää vastuullisuussääntelyn kiristyessä. Kun tavarantoimittajia on paljon, yhdenmukainen ja automatisoitu tiedonvälitys on avain tehokkaaseen toimitusketjun hallintaan. Yhtenäiset toimintatavat eivät ainoastaan helpota meidän raportointiamme ja tiedonhallintaamme, vaan tukevat myös tavarantoimittajiamme – kun tietoja pyydetään samoilla periaatteilla, manuaalinen työ vähenee, tiedonsiirto tehostuu ja tiedon luotettavuus paranee."
– Jussi Kumara, K-ryhmän toimitusketjujohtaja, Kesko
Ruoan jäljitettävyyden tiekartta on julkaistu
Miten Suomen ruokaketjuun voidaan rakentaa yhteentoimiva jäljitettävyys? Vastauksia tarjoaa juuri valmistunut tiekartta, joka auttaa ketjun toimijoita tunnistamaan oman roolinsa ja kehitysaskeleensa. Food Data Finland -hankkeen yhteiskehitysprojektin loppuraportissa esitellään myös kansainvälisiä esimerkkejä, jäljitettävyyden kannalta keskeisiä standardeja ja tietosisältöjä sekä malleja tiedon sujuvaan välittämiseen. Verkkosivuiltamme voit tilata loppuraportin liitteineen sähköpostiisi.
Tervetuloa GS1 in Europen järjestämään GS1 InterACT -tapahtumaan
Aika: 25.6.2025 klo 10.00–16.00 (Suomen aikaa klo 11.00–17.00) Paikka: Heineken Experience, Amsterdam tai virtuaalisesti verkossa
Euroopassa valmistellaan parhaillaan laajaa joukkoa uusia säädöksiä, jotka liittyvät kestävyyteen ja kiertotalouteen. Sääntelyn määrä ja vauhti aiheuttavat yrityksissä epävarmuutta – miten pysyä kehityksessä mukana?
GS1 InterACT on luotu vastaamaan näihin kysymyksiin: yhdistämään olennaiset asiat, selkeyttämään siirtymää ja tarjoamaan konkreettisia ratkaisuja.
Tapahtumassa kuullaan yritysjohtajia, eurooppalaisia järjestöjä ja innovaattoreita, jotka jakavat esimerkkejä ja menestystarinoita muun muassa seuraavista aiheista:
Uusi tuotetietojen hallinnan palvelu: käyttäjälähtöisesti ja tulevaisuutta varten
Kehitämme parhaillaan täysin uutta digitaalista palvelua tuotetietojen hallintaan. Sen tavoitteena on helpottaa ja sujuvoittaa tuotetiedon ylläpitoa ja jakamista yhdistämällä GS1 Synkan ja GS1 Rekisterin tutut toiminnot yhteen paikkaan ja tuomalla käyttöliittymän tähän päivään.
Miksi GS1 rakentaa uuden tuotetietojen hallinnan palvelun?
Mitä uutta palvelu tuo käyttäjälle?
Miten käyttäjien tarpeet on huomioitu kehityksessä?
Product owner Piritta Kurtén vastaa blogissamme näihin ja moniin muihin palvelua koskeviin kysymyksiin.
Standardiesittelyssä GLN – ratkaisu toimitusketjun sijaintien ja osapuolien yksilöintiin
Toimiva tiedonkulku ja selkeä vastuiden jakaminen ovat keskeisiä tekijöitä tehokkaassa liiketoiminnassa. Sijainti- ja osapuolitunniste GLN tukee tätä yksilöiden tarkasti kuka toimii ja missä.
GLN-tunnisteen hyödyt:
Selkeyttää toimitusketjua, jolloin virheet vähenevät ja toimitukset nopeutuvat.
Tukee yhteistyötä ja tiedonkulkua eri toimijoiden välillä.
Mahdollistaa automaattisen tiedonkeruun, parantaa tiedon laatua ja mahdollistaa reaaliaikaisen seurannan.
Tervetuloa GS1 Synkan koulutukseen, jossa keskitymme tuotetietopalvelun perusteisiin: tuotetietojen tallentamiseen ja ylläpitoon käyttöliittymässä. Maksullinen koulutus järjestetään webinaarina tiistaina 10.6.2025 klo 9.
Useiden kehitysprojektiemme projektipäällikkönä toiminut CGO Laura Juntunen avaa uuden Projektielämää-blogisarjamme pohtimalla projektin alkua – sitä vaihetta, jolloin palaset ovat vielä levällään ja suunta hakee muotoaan. Hän kuvaa, miten yhteinen tavoite alkaa kirkastua keskustelujen, kehitystarpeen tunnistamisen ja yhteistyön kautta.